Muovisten varastosäiliöiden päämateriaalit

Muoviset varastosäiliöt ovat laitteita, joita käytetään erilaisten nesteiden varastointiin, ja niiden päämateriaalien valinta on ratkaisevan tärkeää säiliöiden suorituskyvyn ja käyttöiän kannalta. Tällä hetkellä muovisten varastosäiliöiden päämateriaaleja ovat polypropeeni (PP), polyeteeni (PE) ja polyvinyylikloridi (PVC).

Polypropeenista valmistetuilla säiliöillä on erinomainen korroosionkestävyys, ja ne kestävät useimpien orgaanisten ja epäorgaanisten happojen, emästen ja suolaliuosten korroosiota. Samalla niillä on alhainen ominaispaino, korkea lujuus, hyvä iskunkestävyys ja korkea lämmönkestävyys, ja niitä voidaan käyttää 110–120 ℃:n ympäristöissä pitkään. Polypropeenista valmistetut säiliöt soveltuvat tyypillisesti suuriin säiliöihin, joiden tilavuus on 30–120 kuutiometriä.

Polyeteenistä valmistetut säiliöt tunnetaan keveydestään, kestävyydestään ja hyvästä tiivistyskyvystään. Polyeteenillä on hyvä korroosionkestävyys ja se voi varastoida erilaisia ​​kemikaaleja, kuten happoja, emäksiä, suoloja jne. Polyeteenistä valmistetut säiliöt ovat kevyitä, helppoja kuljettaa ja asentaa, ja niillä on korkea lujuus ja sitkeys, jotka kestävät tiettyjä iskuja ja paineita. Polyeteenistä valmistettujen säiliöiden ainutlaatuinen tiivistysrakenne estää tehokkaasti nestevuodon, mikä varmistaa säiliöiden turvallisuuden ja luotettavuuden. Lisäksi polyeteenistä valmistettujen säiliöiden hygienia- ja ympäristöominaisuudet ovat hyvät, ja niiden sisäpinta on sileä, eikä se ole altis bakteerien kasvulle ja täyttää elintarvikehygieniastandardit.

Polyvinyylikloridisäiliöillä on hyvät prosessointi- ja muovausominaisuudet sekä tietty lujuus ja hyvä korroosionkestävyys, ja ne kestävät happojen, emästen, suolojen, kaasujen, veden ja muiden aineiden aiheuttamaa korroosiota. PVC-säiliöiden lämpötilankestoalue on kuitenkin suhteellisen kapea, yleensä -40 ja 60 ℃ välillä.

Lyhyesti sanottuna eri materiaaleista valmistetuilla muovisäiliöillä on omat ominaisuutensa ja etunsa. Käyttäjät voivat valita sopivan säiliömateriaalin todellisten tarpeidensa ja varastointiväliaineen ominaisuuksien perusteella.